Metsäteknologiayhtiö Kesla Oyj perustaa Kesla Defence -tuotelinjan tavoitteenaan vahvistaa asemaansa puolustusteollisuuden kansainvälisillä tuote- ja palvelumarkkinoilla. Päätös on strateginen ja se pohjautuu merkittävään tulevaisuuden potentiaaliin ja pitkän aikavälin markkinanäkymiin puolustusvälineteollisuudessa Nato-maiden lisätessä puolustusmenojaan. Tuotelinjan perustamisella ei ole vaikutusta Keslan liikevaihtoon tai tulokseen vuonna 2025.
Yhtiö tulee hyödyntämään olemassa olevia monikäyttötuotteitaan puolustus- ja turvallisuusratkaisuissa. Kesla Defence linkittyy yhtiön traktorivarusteliiketoimintaan, sillä suunnitellut sovellusalueet pohjautuvat vahvasti aiemmin lanseerattuun traktorivetoiseen Kesla Kerberos -monitoimiperävaunuun. Alun perin Suomen Puolustusvoimien kanssa kehitetyn Kerberoksen pääsovellus on tehokas maamiinojen asennus pioneeritoiminnassa. Kerberos-monitoimiperävaunuja on toimitettu Puolustusvoimille 3,4 miljoonalla eurolla vuosina 2021–2023.
Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen: ”Kesla Defence -tuotelinjan perustamisen myötä voimme keskittyä tehokkaammin puolustusteollisuuden suomalaiseen ja kansainväliseen asiakaskuntaan. Projektit puolustusteollisuudessa vaativat kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja tuloksia voi tyypillisesti odottaa aikaisintaan 3–5 vuoden kuluttua ensikontaktista.”
Kesla Defence -tuotevalikoimaan kuuluu lisäksi HydraX-sammutusvaunu maastopalojen hallintaan sotilasammunta-alueille. Sama sammutuskalusto toimii myös maastossa liikkuvana raskaankaluston pesuratkaisuna sotilasharjoituksissa. Täysin omien Kesla Defence -tuotteiden lisäksi Kesla rakentaa kumppaniverkostoa, jossa integroidaan kumppanien puolustusteknologiaa Keslan laajaan valikoimaan maastossa ja maanteillä etenemiskykyisiin perävaunuratkaisuihin.
Droonien käyttö Ukrainan sodassa on nostanut esille korostetun sotilasjoukkojen tarpeen toimia maaston suojassa. Keslan perävaunualustan avulla voidaan kehittää pääomatehokkaita ja logistisesti monipuolisia kokonaisratkaisuja, jossa kumppaneiden sotilasteknologian suorituskyky pystytään viemään metsän suojaan operoitavaksi. Perävaunualustan myötä suorituskyky ei sido sotilasajoneuvon alustaratkaisua, mutta kansainvälisillä markkinoilla on selkeitä signaaleja eri maiden puolustusvoimien kiinnostuksesta siirtyä Suomen Puolustusvoimien tavoin monikäyttöisiin traktoripohjaisiin alustaratkaisuihin.
Kesla Defence -tuotelinjan kehitystä ja myyntiä johtaa KTM Tapio Pirinen, jolla vahva kaupallinen kokemus teollisten tuotteiden markkinoinnista ja organisoinnista.
Kesla on 16.1.2025 hyväksytty Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäseneksi, joka on kotimainen puolustus-, ilmailu, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden toimialajärjestö. PIA yhteisössä toimivat yritykset ovat kiinteä osa Euroopan ja erityisesti Suomen kokonaisturvallisuutta.
KESLA OYJ
Toimitusjohtaja Pasi Nieminen
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Pasi Nieminen Puh. 040 901 4401, tavoitettavissa 28.1 kello 11-13 välisenä aikana ja sähköpostitse pasi.nieminen[at]kesla.com
Lisätietoja: kesladefence.com
Kesla – Your Responsible Partner
Kesla on vastuullinen kumppani, joka kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen niin metsässä kuin sen ulkopuolellakin. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa vuonna 2023. Viennin osuus liikevaihdosta oli 59 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 260 henkilöä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. https://kesla.com/fi/etusivu