Kesla.com

Uutinen

Kesla vahvistaa Kesälahden tehtaan henkilöstöä – rekrytoi noin 10 uutta vakituista työntekijää

09.04.2026 Lehdistötiedotteet

Suomalainen metsäkoneita, -teknologiaa sekä palveluita kehittävä ja valmistava Kesla Oyj hakee Kesälahden tehtaalle noin 10 uutta vakituista työntekijää jo ennen kesää 2026 tuotan-non kasvun ja vahvistuneen tilauskannan myötä. Osana kokonaisuut-ta Kesla on myös päättänyt Kesälahden tehtaalla vuonna 2025 ja alkuvuonna 2026 toteutetut lomautukset, ja tuotanto jatkuu täydellä teholla.

Keslan näkymiä tukee erityisesti yhtiön 23.3.2026 tiedottama merkittävä, noin 17 miljoonan euron arvoinen tilaus KESLA Defence -tuoteryhmälle Nato-maasta. Suuri tilaus vahvistaa osaltaan yhtiön tilauskantaa, työllistämismahdollisuuksia ja pitkän aikavälin kehitysnäkymiä. 

”Keslan tilauskanta ja tuotannon näkymät ovat vahvistuneet, ja tämä mahdollistaa uusien työntekijöiden rekrytoinnin sekä lomautusten päättämisen Kesälahdella. Haluamme rakentaa kasvua pitkäjänteisesti ja tarjota alueelle vakaita työmahdollisuuksia. Saamamme merkittävä tilaus osoittaa, että Keslan osaamiselle on kysyntää myös kansainvälisesti. Tämä antaa hyvän perustan tuotannon kasvattamiselle ja henkilöstön lisäämiselle Kesälahden tehtaalla”, sanoo Keslan toimitusjohtaja Pasi Nieminen. 

Rekrytointeja ennen kesää - tarve noin 10 uudelle vakituiselle työntekijälle 

Kasvavan toiminnan tukemiseksi Kesla arvioi tarvitsevansa Kesälahden tehtaalle noin 10 uutta vakituista työntekijää muun muassa levytöihin, hitsaukseen ja kokoonpanoon jo ennen kesää 2026. Yhtiö toivoo, että positiivinen kehityssuunta ja lomautusten päättyminen on vahvistavat luottamusta Keslaa kohtaan paikallisena ja pitkäjänteisenä työnantajana. 

”Haluamme viestiä selkeästi, että Kesla on vakaa ja kehittyvä työnantaja, jolla on uskoa tulevaisuuteen. Vahva tilauskanta ja määrätietoinen tekeminen luovat hyvät edellytykset työllistämiselle myös jatkossa”, Nieminen kertoo. 

Kesla uskoo, että meneillään oleva myönteinen kehitys kannustaa sekä nykyisiä että uusia työntekijöitä rakentamaan yhtiön kasvua yhdessä ja vahvistaa Kesälahden tehtaan merkitystä alueen elinvoimalle ja työllisyydelle. 

Lisätietoja

Kesla Oyj
Pasi Nieminen, toimitusjohtaja
puh. 040 901 4401
pasi.nieminen[at]kesla.com

Materiaali- ja kuvapyynnöt: Aleksandra Ihno, Markkinointisuunnittelija aleksandra.ihno[at]kesla.com

Kuva 1 Metallirakenteiden hitsausta Keslan Kesälahden tehtaalla

Kesla – Your Responsible Partner
Kesla on vastuullinen kumppani, joka kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen niin metsässä kuin sen ulkopuolellakin. Keslan liiketoiminta on keskittynyt neljään tuoteryhmään, jotka ovat auto- ja teollisuusnosturit, puunkorjuulaitteet, traktorivarusteet ja KESLA Defence. Konsernin liikevaihto oli 34,4 milj. euroa vuonna 2025. Viennin osuus liikevaihdosta oli 53 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 200 henkilöä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.kesla.com/fi/etusivu