Kesla

Uutinen

“Usko loppuu ennemmin miehestä”

27.05.2021 Referenssit

Keslan nosturi on joensuulaisen Pejun Kuljetus Oy:n luottotyökalu. Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan usko loppuu ennemmin miehestä kuin nosturista.

Jussi Pesonen seuraa tarkkana KESLA 2112T -nosturinsa hytistä, kun nosturin koura nappaa tukevaan syleilyynsä nipun mäntytukkeja keskellä keväistä pohjoiskarjalaista kangasmetsää. Pesosen ranteet ja nilkat tekevät pieniä liikkeitä, joilla nosturin puomi ja koura tekevät millilleen mitä ammattimies haluaa, kun tukit siirtyvät Scanian vetämään Weckmanin perävaunuun.

- Tässä uudessa nosturissa meillä on nyt nelivipuinen ja sähköinen Keslan proC - ohjausjärjestelmä. Aikaisemmissa oli mekaaninen, mutta tähän sähköiseen päädyttiin, kun siitä on kuulunut sen verran hyvää palautetta tuolta kentältä, Pesonen kertoo.

Eikä valintaa ole kuulemma tarvinnut katua, sillä ohjaus on toiminut moitteetta.

- Säätöjä kyllä löytyy niin paljon, että varmasti saa jokainen kuski laittaa liikkeet mieleisekseen. Ja tarvittaessa saadaan muutettua kaksivipuiseksikin, jos sellaisia kuskeja puikkoihin tulee, Pesonen perustelee.

Luotettavuus on ykkösjuttu

Pejun Kuljetuksella on nyt käytössä kolmas Keslan nosturi. Ensimmäinen tuli toimitusjohtajan mukaan aikanaan vähän vahingossa, kun autokaupoista neuvoteltiin.

- On meillä muitakin merkkejä ollut, mutta kun vaihdettiin Keslaan, ei ole sen jälkeen tarvinnut merkkiä vaihtaa. Kesla on ollut luotettava kumppani, kestävyyttä nosturin tärkeimpänä ominaisuutena pitävä Pesonen toteaa.

- Nykyään näillä autoilla ajetaan yötä päivää niin luotettavuus on ykkösjuttu. Samoin se, että jos sattuu niitä vahinkoja, niin varaosia saa läheltä.

Hyvät työskentelyolosuhteet

Pesonen on raamikas suomalainen mies ja siksi hän arvostaa raamikkuutta myös nosturin hytissä. Siellä pitää olla tilaa ja muutenkin hyvät työskentelyolosuhteet.

- Tähän hyttiin mahtuu isompikin mies väljästi istumaan, sieltä on hyvä näkyväisyys ja äänieristyskin toimii, Pesonen listaa konttorinsa parhaita puolia.

Pesosen yritys ajaa raakapuuta Itä-Suomessa, pääasiassa Joensuun ympäristössä, missä talvet ovat kylmiä ja kesät kuumia. Keslan nestekiertolämmityksen ansiosta hytissä on pärjännyt kovillakin pakkasilla.

- No ihan ei ehkä shortseissa tarkenisi, mutta normaaleissa työvaatteissa helposti. Kesähelteillä käytetään sitten viilennintä, Pesonen naurahtaa.

Öljy kiertää Olsbergin venttiilissä Pesonen valitsi myyjän houkuttelemana uuteen nosturiinsa Suomessa vielä hiukan harvinaisemman Olsbergin venttiilin. Ruotsissa laajemmin käytössä olevassa venttiilissä on isompi virtaus, joka tuo nosturiin lisää liikenopeutta ja voimaa.

- Olin kuullut Olsbergistä aikaisemmin hyvää ja lähdettiin sitä nyt kokeilemaan. Se on toiminut kyllä todella hyvin. Ei ole ollut minkäänlaisia ravistuksia ja öljy kiertää venttiilissä eikä lopu öljy nosturin liikkeistä. Usko on loppunut ennemmin miehestä, tyytyväinen toimitusjohtaja hymyilee.

Jussi Pesonen, Pejun Kuljetus.
KESLA proC nelivipuisena ja kahdella polkimella.
Pejun kuljetuksen nosturi on KESLA 2112.

[Translate to Finnish:]