Kesla

Sisäinen valvonta ja tarkastus

Sisäinen valvonta ja tarkastus

Keslalla on sisäisen valvonnan ohjeistus.

Yhtiön hallitus vahvistaa yhtiössä noudatettavan sisäisen valvonnan ohjeiston ja periaatteet. Sisäisen valvonnan tavoitteena on tunnistaa liiketoimintaan liittyvät merkittävät riskielementit, ohjeistaa ja kouluttaa parhaat toimintamallit riskien minimoimiseksi sekä valvoa ohjeistuksen toimivuutta.

Yhtiön johtoryhmän jäsenet vastaavat yhtiön toimitusjohtajalle kukin oman vastuualueensa toimintojen riskien hallinnasta ja sisäisen valvonnan ohjeistuksen noudattamisesta riskienhallintapolitiikan mukaisesti.

Toimitusjohtaja vastaa sisäisestä valvonnasta yhtiön hallitukselle.

Kukin johtoryhmän jäsen ja konserniyhtiön toimitusjohtaja vastaavat oman vastuualueensa taloudellisen raportoinnin sisällön oikeellisuudesta ja oikeasta ajoituksesta.

Talouspäällikkö vastaa taloudellisen raportoinnin riittävästä ohjeistuksesta, koulutuksesta ja valvonnasta sekä myös taloudellisen raportoinnin oikeellisuudesta ja ajoituksesta konsernitasolla.

Taloudellisen tiedon oikeellisuus varmistetaan riittävällä sisäisen valvonnan tasolla sekä mm. prosessikuvauksilla, prosessien ohjeistuksilla, hallinnalla ja valvonnalla, analysoimalla toteutunutta kehitystä vertailuraporteilla, pistokokein sekä poikkeamaraportoinnilla.

Tarkastusvaliokunta seuraa ja arvioi sisäisen tarkastuksen kattavuutta. Tarkastusvaliokunnan kokouksiin osallistuu toimitusjohtaja ja sihteerinä toimii talouspäällikkö, jotka vastaavat sisäisen tarkastuksen jalkauttamisesta osaksi operatiivista toimintaa. Sisäistä tarkastusta toteutetaan ICT-järjestelmäkontrollein, toimintatapaohjeistuksin ja seurantatyökaluin. Määriteltyjen sisäisen valvonnan painopistealueiden osalta sisäisen tarkastuksen kattavuuteen kiinnitetään huomiota kohdennetusti. Tarvittaessa sisäisen tarkastuksen elementtejä toteutetaan ulkopuolisena asiantuntijatyönä, jotta tarkastuksella saavutetaan riittävä asiantuntemus ja jääviys.