Kesla

Osakkeen muunto

Keslan yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan B-lajiin kuuluva osake voidaan B-lajin osakkeenomistajan pyynnöstä hallituksen päätöksellä muuntaa A-lajin osakkeeksi siten, että yhdellä B-lajin osakkeella saa yhden A-lajin osakkeen. Keslan hallitus ohjeistaa muutoksenhakijoita seuraavasti:

1. Muutospyyntö osoitetaan Keslan hallitukselle oheisen linkin mukaisella lomakkeella.

Muutospyyntölomake >>> 

2. Keslan hallitus käsittelee muutospyynnöt kunkin tulosjulkistuksen jälkeisessä hallituskokouksessa eli tilinpäätöstiedotetta seuraavassa (yleensä maaliskuun) hallituskokouksessa ja puolivuosikatsauksen jälkeisessä (yleensä syyskuun) hallituskokouksessa. Hallitus pyytää asettamaan B-osakkeiden omistajan arvo-osuustilille luovutusrajoitusmerkinnän. Tällöin osakkeita ei voida myydä, ennen kuin osakelajin muunto on tapahtunut. Osakkeen muuntamista koskeva vaatimus voidaan peruuttaa siihen asti, kunnes ilmoitus muuntamisesta on tehty kaupparekisteriin. Jos perutus tehdään, tulee yhtiön pyytää luovutusrajoitusmerkinnän poistamista osakkeenomistajan arvo-osuustililtä.

3. Yhtiö veloittaa osakelajin muuntoon liittyvät välittömät kulut muutoksen pyytäjältä (esimerkiksi kaupparekisteri-ilmoituksen kulut).

4. Osakelajin muunto tulee voimaan kaupparekisterimerkinnän tapahduttua.

5. Osakelajin muunnosta julkaistaan pörssitiedote.