Kesla

Uutinen

Uusi KESLA HydraX™ metsäpaloihin ja märkätöihin

28.08.2024 Lehdistötiedotteet

Kesla Oyj lanseeraa 2024 FinnMetkossa monikäyttöisen metsäperävaunun, joka soveltuu niin metsäpalotöihin, kunnallisteknisiin ja teollisuuden pesutöihin, mutta edelleen myös perinteiseen puunajoon.

Traktoriurakoitsijan leipä tulee harvoin yhdestä lähteestä ja työt vaihtuvat vuodenajan mukaan. Kesla on kehittänyt tähän tarpeeseen ratkaisuksi monitoimivaunun, joka muuntautuu käyttötarpeen mukaan ja avaa uusia mahdollisuuksia urakoinnissa. Mitä vaikeammassa paikassa, kaukana tai korkealla vedentarve on sitä paremmin uusi HydraX työhönsä soveltuu.

 

KESLA HydraX™ + PPO® ForExt = metsäpalokatko

Perinteisesti metsäpalot on sammutettu vedellä, mutta ilmastonmuutoksen myötä metsäpalot ovat entistä hankalampia ja pelkkä vesi ei aina riitä sammutusratkaisuksi. Maastopaloissa olosuhteet lisäksi vaikeuttavat työtä, koska palo sijaitsee usein kaukana lähimmästä tiestä. Palokatko on uusi lähestymistapa maastopalojen hallintaan, jossa tulimerta ei pyritä sammuttamaan vaan sammutusnesteen avulla tehdään hallittu palokatko suunniteltuun paikkaan, johon palon eteneminen pysäytetään.

 

Palokatkoa varten suomalaiset PPO-Elektroniikka Oy ja Kiilto Oy ovat yhteistyössä kehittäneet ForExt palosammutusnesteen, jonka käyttämiseksi maastossa KESLA HydraX™ on erityisesti suunniteltu. Vaunun voimakas vesisuihku kastelee sammutusnesteellä maaperää jopa yli 50m päähän ja puustoa jopa 30-40m korkeudessa. Lisäksi kahmarin avulla voidaan pöyhiä palopesäkkeitä, joihin pöyhittäessä suihkutetaan sammutusnestettä. Veteen 1:100 suhteessa sekoitettava ympäristöystävällinen ForExt sammutusneste muodostaa kasteltuun kasvustoon kalvomaisen pinnan, joka ei enää syty. Keslan ratkaisussa sammutusnestesäiliö on integroitu HydraX vesijärjestelmään ja oikea seossuhde syntyy automaattisesti.

Metsäpalo on aina logistiikkapeliä aikaa ja muuttuvia olosuhteita vastaan. HydraX vaunu käyttää hyväkseen luonnon vesilähteitä sieltä mistä vettä on nopeitten saatavilla. Vaunu voi toimia myös palokaluston vedensyöttölogistiikassa tai vaunu voidaan pienissä maastopaloissa ajaa keskelle metsää palon luokse, jolloin vaunu toimii tehokkaana sammutuskalustona. Isoilla hakkuutyömailla HydraX voi toimia niin ikään alkusammutuskalustona ja sillä voidaan tehdä päivittäiseen kunnossapitoon kuuluvat konepesut paloriskin minimoimiseksi.

 

Samalla varustuksella teolliset ja kunnallistekniset märkätyöt

Metsän ulkopuolella rakennetussa ympäristössä HydraX on tehokas ratkaisu kaikkiin liikkuviin märkätöihin mm. infrapesuihin, pölynhallintaan, kastelutöihin ja palovalvontaan. Käyttökohteita löytyy niin liikennekylteistä maanteiltä, silloilta, tunneleista, teollisuuden varastokentiltä kuin isoista halleista. Tehdasalueilla HydraX kastelee puupinoja ja hakekasoja ja toimii liikkuvana alkusammutuskalustona esimerkiksi teollisuuden tulitöiden palovalvonnassa. Kaupungissa ja teollisuudessa vedentäyttö vaunuun onnistuu muun muassa satamasta, palovesialtaasta tai paineistetusta palopostista.

 

Kaksi eri versiota

HydraX vaunusta on saatavilla kaksi eri varustelutasoa. Edullisemmassa versiossa perusvaunun imupää ja imuletkusto siirretään vesistöön käsin ja käytössä on ainoastaan vaunun takaosaan asennettu 50m letkukela ergonomisella käsikäyttöiseillä vesitykillä. Täysin varusteltuun HydraX vaunuun kuuluu lisäksi vaunun vetoaisan päälle asennettu ja vesitykillä varustettu Kesla 325T nostin, nostimella käsiteltävä imupää ja imuletkusto vedelle sekä erittäin voimakas takatykki veden ja sammutusnesteen tykitykseen.

 

Hydrax vaunun suorityskyky pähkinänkuoressa:

  • MR30KMH tieliikennehyväksytty; metsässä avustava hydraulinen 2WD napaveto
  • käyttää hyväkseen luonnosta saatavaa vettä; 10 500l vesisäiliön täyttöaika on noin 6min.
  • 200l ForExt sammutusnestesäiliö; täyttö turvallisesti maatasosta
  • kolme vesitykkiä eri käyttötarpeisiin:
    • takatykki; sumutussuihku tai pistesuihku, 1100l/min jopa 54m päähän tai jopa 45m korkeuteen
    • nostimen vesitykki; sumutussuihku tai pistesuihku, 150-300l/min jopa 30m päähän
    • 50m letkukela + käsitykki: sumutussuihku tai pistesuihku, 150-300l/min jopa 25m päähän
  • muunneltavissa puunajoon ja takaisin HydraX käyttöön

Keslan tehtaan henkilöstö esittelee HydraX vaunua koko FinnMetkon ajan osastolla nr 30/36. Perjantaina 30.8 osastolla mukana myös ForExt sammutusnesteen asiantuntijat PPO-Elektroniikka Oy:stä.

 

Lisätiedot:

Kesla Oyj

Tapio Pirinen                                                                 

Liiketoiminnan kehityspäällikkö                                    
Puh. 040 583 8089 | tapio.pirinen[at]kesla.com

 

Aappo Hyttinen

Tuotepäällikkö

Puh. 040 170 6464 | aappo.hyttinen[at]kesla.com

 

 

Kesla - Your Responsible Partner 

Kesla on vastuullinen kumppani, joka kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen niin metsässä kuin sen ulkopuolellakin. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa vuonna 2023. Viennin osuus liikevaihdosta oli 59 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 260 henkilöä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.