Kesla

Uutinen

Nimitystoimikunnan ehdotukset Kesla Oyj:n vuoden 2022 varsinaiselle yhtiökokoukselle

26.01.2022 Pörssitiedotteet

KESLA OYJ                PÖRSSITIEDOTE 26.1.2022 klo 14.30

NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KESLA OYJ:N VUODEN 2022 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta esittää, että yhtiökokous valitsee hallitukseen kuusi (6) jäsentä. Hallitukseen esitetään vanhoina jäseninä jatkamaan Veli-Matti Kärkkäinen, Jouni Paajanen, Ritva Toivonen, Vesa Tuomi ja Ari Virtanen. Uutena jäsenenä hallitukseen esitetään valittavaksi Petri Saavalainen. Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Veli-Matti Kärkkäinen ja Jouni Paajanen ovat Keslan osakkeenomistajia – kaikki muut ehdokkaat ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Lisätietoja hallitukseen ehdotetuista henkilöistä löytyy yhtiön sijoittajasivuilta 2022 | Kesla
ja tämän tiedotteen liitteestä.

Hallituspalkkiota koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta esittää, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 35 000 euroa ja hallituksen jäsenille 17 500 euroa toimikaudelta, joka on varsinaisten yhtiökokousten välinen aika. Varapuheenjohtajalle esitetään maksettavan sama palkkio kuin hallituksen jäsenille. Matkakulut ja muut kulut esitetään korvattavaksi toteutuneen mukaisesti.

Tilintarkastusta koskeva ehdotus

Tilintarkastajaksi nimitystoimikunta esittää KHT-tilintarkastusyhteisö PWC:a päävastuullisena tilintarkastajana Juha Toppinen KHT. Nimitystoimikunta esittää, että tilintarkastajalle maksetaan palkkiona kohtuullinen korvaus laskua vastaan.

Nimitystoimikunta

Kesla Oyj:n nimitystoimikuntaan kuuluvat osakkeenomistajien edustajina Kare Kotiranta puheenjohtajana sekä jäseninä Veli-Matti Kärkkäinen ja Jouni Paajanen.

Keslan hallitus sisällyttää nimitystoimikunnan ehdotukset vuoden 2022 yhtiökokouskutsuun. Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi Joensuussa tiistaina 8.3.2022. Yhtiön hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle erillisellä kutsulla myöhemmin.

Joensuu 26.1.2022

Kesla Oyj
Simo Saastamoinen
Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:

Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Kare Kotiranta, p. 040 532 2072

Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka tuottaa asiakkaan alustaan integroituvia, parasta käyttökokemusta tuottavia ja asiakkaan liiketoimintaa edistäviä laadukkaita materiaalinkäsittelyratkaisuja. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 40 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta oli 70 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. #yourlifetimematch