Kesla

Uutinen

Kongan konepaja laajentaa KESLA-nostureiden myyntiä

14.12.2018

Kongan Konepaja on Mäntyharjulla sijaitseva perheyritys, joka tekee kuorma-autojen päälli-rakenteita, huoltaa raskasta kalustoa ja myy sekä Närkö-puutavaraperävaunuja että KESLA-nostureita. Yritys laajentaa nyt nosturimyyntiään Pohjois- ja Etelä-Karjalaan sekä Pohjois-Savon alueelle.

Toimintaa jo kolmessa sukupolvessa

Kongan Konepaja aloitti konepajatoiminnan vuonna 1958. Sittemmin toiminta on siirtynyt päällirakentamiseen ja siihen liittyviin myyntiartikkeleihin, puutavaraperävaunuihin ja nostureihin. Yritystä pyörittää nyt järjestyksessä kolmas sukupolvi.

- KESLA-nosturit ovat sopineet hyvin palvelu- ja tuotevalikoimaamme, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Jarkko Konga. – Olemme myyneet KESLA-nostureita 15 vuoden ajan ja Närhi Oy:n nosturimyynnistä vetäytymisen myötä meille tarjoutui tilaisuus laajentaa nosturimyyntiä, minkä otimme ilolla vastaan.

- Olemme olleet tyytyväisiä tähänastiseen yhteistyöhön Keslan kanssa: tuotteet ovat ovat hyvällä mallilla ja yhteistyö on ollut sujuvaa. Kotimaisuus on tietenkin plussaa, toteaa Konga.

Kongan nosturimyyntiä tulee hoitamaan Petri Lievonen, joka on tehnyt nosturimyyntiä tähän saakka Närhen palkkalistoilla. Petrille tulee toimisto Joensuuhun, mutta lisäksi hän kiertää asiakkaiden luona tarpeen mukaan.

- Siirtyminen työskentelemään Kongalle on tässä tilanteessa varsin luontevaa, sillä alue ja sen asiakkaat ovat tuttuja. Pystyn palvelemaan asiakkaita heti alusta alkaen täydellä ammattitaidolla, sillä takana on jo lähes 10 vuotta KESLA-nostureiden myyntiä ja kaiken kaikkiaan lähes 30 vuotta raskaan kaluston tuotteisiin liittyvää myyntiä, kertoo Lievonen.

Ihanteellinen ratkaisu

Keslan kannalta Kongan toiminnan laajentaminen on ihanteellinen ratkaisu, sillä toiminta pääsee täyteen vauhtiin heti vuoden 2019 alusta.

- Kongan konepaja on pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppanimme, jonka kanssa myyntiä alueella on helppo lähteä kehittämään. Lisäksi Petrillä on taustalla vahva ammattitaito, mikä helpottaa huomattavasti myynnin käynnistämistä, toteaa vt. liiketoimintajohtaja Ari Pirhonen Keslalta.

Lisätiedot:

Kesla Oyj, vt. liiketoimintajohtaja (Auto- ja teollisuusnosturit) Ari Pirhonen puh. 040 5648 480
Kongan Konepaja Oy, toimitusjohtaja Jarkko Konga puh. 0400 347 532


Kuvassa vasemmalta Petri Lievonen, Jarkko Konga ja Ari Pirhonen.