Kesla

Uutinen

KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014

30.01.2015 Pörssitiedotteet

Haastavassa liiketoimintaympäristössä liikevaihto ylitti lievästi vuoden 2013 tason, mutta tulos heikkeni.

KESLA OYJ             TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 30.1.2015 klo 9.00

 

KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014

 

Euroopan orastavan talouskasvun hiipuminen yhdessä Venäjän talouskriisin kanssa heikensivät Keslan liiketoimintaympäristöä vuonna 2014 odotuksiin nähden. Haastavassa liiketoimintaympäristössä liikevaihto ylitti lievästi vuoden 2013 tason, mutta tulos heikkeni. Tilauskanta oheni tilikauden loppua kohden.

 

Loka – joulukuu 2014 lyhyesti:

 

  • Konsernin liikevaihto laski 13,5 % vertailukaudesta ja oli 12,4 miljoonaa euroa (10-12/2014 14,3 miljoonaa euroa).
  • Konsernin liikevoitto heikkeni selvästi vertailukauteen nähden ollen 43 tuhatta euroa voitollinen (656 tuhatta euroa voitollinen).
  • Liiketoiminnan rahavirta 1 490 tuhatta euroa positiivinen (1 493 tuhatta euroa positiivinen)
  • Osakekohtainen tulos oli -0,04 euroa (0,16 euroa) sekä A- että B-osakkeille.

 

Tammi - joulukuu 2014 lyhyesti ja tulevaisuuden näkymät:

 

  • Konsernin liikevaihto ylitti lievästi vertailuvuoden tason ollen 45,1 miljoonaa euroa (1-12/2013 44,9 miljoonaa euroa).
  • Konsernin liikevoitto heikkeni selvästi vertailuvuodesta ollen 607 tuhatta euroa voitollinen (1 224 tuhatta euroa voitollinen).
  • Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta oli 19 tuhatta euroa negatiivinen (1 038 tuhatta euroa positiivinen).
  • Osakekohtainen tulos oli 0,05 euroa (0,24 euroa) sekä A- että B-osakkeille.
  • Konsernin omavaraisuusaste oli tilikauden lopussa 35,3 % (31.12.2013 37,3 %).
  • Konsernin tilauskanta oli tilikauden lopussa 7,4 miljoonaa euroa (31.12.2013 9,6 miljoonaa euroa).
  • Näkymät: Euroopan heikko talouskasvu yhdessä Venäjän talouskriisin kanssa heijastuvat Keslan liiketoimintaympäristöön myös vuonna 2015. Metsäteollisuuden pääosin myönteisen suhdanteen odotetaan yhdessä Keslan omien kehitystoimenpiteiden kanssa mahdollistavan Keslalle vähintään kohtuullisen liiketoimintatason. Vallitsevassa liiketoimintaympäristössä Keslan liikevaihdon odotetaan olevan vuonna 2015 karkeasti vuoden 2014 tasolla ja liikevoiton paranevan tehtyjen kehitystoimenpiteiden seurauksena vuoden 2014 tasosta.
  • Hallitus esittää 26.2.2015 Joensuuhun kokoon kutsuttavalle yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista voittovaroista jaetaan osinkoa A- ja B- osakkeille 0,05 euroa / osake, yhteensä 168 tuhatta euroa.

 

Toimintaympäristö

 

Euroopan orastava talouskasvu sai keväällä 2014 kolauksen Ukrainan kriisistä ja sitä seuranneesta Venäjän talouskriisin syvenemisestä erityisesti loppuvuotta 2014 kohden. Talouskehityksen heikkeneminen ja epävarmuus tulevasta heijastuivat negatiivisesti investointi-ilmapiiriin sekä Euroopassa että Venäjällä. Metsäteollisuuden suhdanne jatkui vuonna 2014 hyvänä erityisesti kartongin ja markkinasellun osalta pitäen niitä tukevat ainespuuhakkuut hyvällä tasolla. Sahateollisuudessa leikattiin kapasiteettia loppuvuoden aikana varastotasojen nousun myötä. Uusiutuvan metsäenergian käytön kasvua tavoitteisiin nähden heikensi vuonna 2014 kivihiilen kustannusetu metsäraaka-aineisiin verrattuna. Haasteet suomalaisen konepajateollisuuden kilpailukyvyssä keskeisiin kilpailijamaihin nähden jatkuivat vuonna 2014.

 

Liikevaihto

 

Keslan liikevaihto ylitti vuonna 2014 lievästi vuoden 2013 tason ollen 45,1 miljoonaa euroa (1-12/2013 44,9 miljoonaa euroa). Metsäkoneryhmän ulkoinen myynti kasvoi tilikaudella 2014 1,5 % mutta konepajajärjestelmien ulkoinen myynti puolestaan laski 5,3 % vuoteen 2013 nähden. Keslan kotimaan myynti laski tilikaudella 2014 1,3 % vertailuvuoteen nähden ollen 17,1 miljoonaa euroa (1-12/2013 17,3 miljoonaa euroa) ja vientimyynti puolestaan kasvoi 1,6 % ollen 28,0 miljoonaa euroa (27,5 miljoonaa euroa). Viennin osuus konsernin liikevaihdosta oli 62,0 % (61,3 %). Vientitoiminnanosuus metsäkoneryhmän myynnistä oli 70,2 % (70,1 %).

 

Neljännellä vuosineljänneksellä Keslan liikevaihto laski 13,5 % vahvaan vertailuneljännekseen nähden ollen 12,4 miljoonaa euroa (10-12/2013 14,3 miljoonaa euroa). Metsäkoneryhmän ulkoinen myynti laski 15,4 % ja konepajajärjestelmien ulkoinen myynti puolestaan kasvoi 1,2 % vuoden 2013 neljänteen neljännekseen nähden.

 

Metsäkoneryhmän vuoden 2014 liikevaihtoa tavoitteisiin nähden painoi Euroopan ja Venäjän heikentyneen talouskehityksen seurauksena heikentynyt investointituotteiden kysyntä. Heikentyneessä liiketoimintaympäristössä kysyntää kuitenkin tukivat Euroopan metsäteollisuuden pääosin hyvänä säilynyt suhdannetilanne sekä konsernissa tehdyt aktiiviset tuotekehitys- ja markkinointipanostukset. Konepajajärjestelmien liikevaihdon kehitystä painoi investointituotteiden heikko suhdannetilanne Euroopassa sekä yksittäiset hankintakanavamuutokset asiakkaiden keskuudessa.

 

Konsernin tilauskanta oli tilikauden 2014 alussa vertailukauden alkua korkeammalla tasolla. Liiketoimintaympäristön heikkenemisen myötä konsernin tilauskanta oheni tilikauden loppua kohden.

 

Tulos

 

Keslan liikevoitto ja tulos ennen veroja heikkenivät tilikaudella 2014 selvästi vuoteen 2013 nähden. Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto heikkeni vuoden 2013 vahvaan vertailukauteen nähden selvästi ollen 43 tuhatta euroa voitollinen (10-12/2013 656 tuhatta euroa voitollinen) ja tulos ennen veroja 157 tuhatta euroa tappiollinen (626 tuhatta euroa voitollinen). Neljännen vuosineljänneksen tulos pitää sisällään kertaluonteisena eränä konepajajärjestelmiin liittyvän liikearvon alaskirjausta 80 tuhatta euroa.

 

Keslan koko tilikauden 2014 liikevoitto oli 607 tuhatta euroa voitollinen (1-12/2013 1 224 tuhatta euroa voitollinen) ja tulos ennen veroja 194 tuhatta euroa voitollinen (994 tuhatta euroa voitollinen). Vuoden 2014 tulosta heikensi kertaluonteinen konepajajärjestelmiin liittyvä liikearvon arvonalentuminen 80 tuhannella eurolla. Arvonalentumisella ei ole kassavirtavaikutusta. Konepajajärjestelmiin liittyvä liikearvo on tehdyn alaskirjauksen jälkeen 280 tuhatta euroa. Arvonalentumisen taustalla on konepajajärjestelmien liikevaihtoennusteen heikkeneminen, joka heijastelee investointituotteiden heikkoa suhdannetilannetta Euroopassa sekä suomalaisen konepajateollisuuden kilpailukykyhaastetta yritysten tarkastellessa valmistus- ja hankintakanaviaan globaalisti uudelleen.

 

Metsäkoneryhmän neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja heikkeni vahvaan vertailukauteen nähden selvästi ollen 73 tuhatta euroa voitollinen (10-12/2013 656 tuhatta euroa voitollinen). Metsäkoneryhmän koko tilikauden 2014 tulos ennen veroja oli 581 tuhatta euroa voitollinen (1-12/2013 929 tuhatta euroa voitollinen).

 

Konepajajärjestelmien liiketulos heikkeni tilikaudella 2014 selvästi vuoteen 2013 nähden. Konepajajärjestelmien neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja jäi alle vertailukauden tason ollen 198 tuhatta euroa tappiollinen (10-12/2013 34 tuhatta euroa tappiollinen). Tilikauden 2014 tulos kokonaisuudessaan ennen veroja heikkeni ja oli 262 tuhatta euroa tappiollinen (1-12/2013 109 tuhatta euroa voitollinen). Konepajajärjestelmien tuloksen heikkeneminen johtui liikevaihdon jatkuneesta laskusta, jota ei pystytty kompensoimaan tehdyillä sopeutustoimenpiteillä.

 

Molempien liiketoiminta-alueiden tilikauden tulosta tavoitteisiin nähden heikensi liiketoimintavolyymien jääminen alle konsernin rakenne- ja kapasiteettitason. Heikentynyt kysyntätilanne johti myös toimialoilla ylikapasiteettiin heijastuen vahvistuneena hintakilpailuna markkinoilla. Vuonna 2014 jatkettiin Kesla -konsernin kannattavan kasvun tavoitetta tukevia kehitys- ja investointihankkeita, joiden odotetaan näkyvän liiketoiminnan positiivisena kehityksenä tulevina vuosina mutta joiden kustannukset toteutuvat tuloksiin nähden etupainotteisesti kirjautuen vuoden 2014 kuluiksi.

 

Investoinnit

 

Kesla-konsernin investoinnit pienenivät tilikaudella 2014 vertailuvuoteen nähden ollen yhteensä 4 075 tuhatta euroa (1-12/2013 5 253 tuhatta euroa). Keskeneräiset investoinnit tilikauden päättyessä olivat 36 tuhatta euroa (31.12.2013 807 tuhatta euroa). Tilikauden investoinnit liittyivät tammikuussa 2012 julkistettuun KESLA 2015 -kehityshankkeeseen, joka pitää sisällään Keslan tuotteiston ja liiketoimintojen kilpailukykyisen kehittämisen sekä niihin kiinteästi liittyvät rakennus-, kone- ja laiteinvestoinnit. Kesla 2015 -kehityshankkeen merkittävimmät investoinnit toteutettiin tilikausilla 2013 ja 2014 investointien kohdistuessa konsernin valmistus- ja jälkimarkkinointitoimintojen tuottavuuden, laadun ja joustavuuden kehittämiseen. Hankkeessa toteutetut investoinnit mahdollistavat myynnin ja markkinoinnin kehittämisen kautta tavoiteltavan liiketoiminnan kasvun tulevina vuosina. Vuoden 2015 investointitaso tulee olemaan selvästi vuosia 2013 ja 2014 matalampi.

 

Tuotekehitys

 

Kesla jatkoi vuonna 2014 tuotekehityspanostuksia tuotteistonsa kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseksi sekä malliston asiakaskattavuuden laajentamiseksi. Vuoden 2014 tuotekehitysmenot olivat yhteensä 1 356 tuhatta euroa eli 3,0 % liikevaihdosta (vuonna 2013 1 167 tuhatta euroa, 2,6 %).

 

Kesla osallistui toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä vuoden 2014 Euroopan merkittävimpiin metsäkonealan näyttelyihin Saksassa (Interforst 2014) ja Suomessa (FinnMetko 2014). Suomen näyttelyssä Kesla esitteli laajalti tuoteuutuuksia ja -uudistuksia aines- ja energiapuun hankintaan, käsittelyyn ja kuljetukseen liittyvään tuotemallistoonsa. Merkittävin yksittäinen tuoteuutuus oli metsäraaka-aineen hakettamiseen liittyvä hybridihakkuri jossa hakkurin voimakäytössä hyödynnetään edistyksellistä sähkötekniikkaa. Toimialan globaalissakin mittakaavassa edistyksellinen hybridihakkuri sai näyttelyssä suuren mielenkiinnon hakkurin käyttötestien käynnistyttyä loppuvuoden aikana ja sen kaupallisen elinkelpoisuuden selvitessä syksyyn 2015 mennessä. Vuoden 2014 aikana näyttelyissä esitellyt tuoteuudistukset ja -uutuudet tukevat, hybridihakkuria lukuun ottamatta, Keslan liiketoiminnan kehitystä jo vuoden 2015 alusta alkaen.

 

Markkinointi ja tytäryhtiöt

 

Kesla jatkoi tilikaudella 2014 aktiivista panostusta myynti-, markkinointi- sekä jälkimarkkinointitoimintojen edelleen kehittämiseksi sekä kotimaassa että viennissä mm. uusien jälleenmyyntikanavien ja Saksan tytäryhtiön kautta.

 

Kesla sai päätökseen Pietarissa sijainneen tytäryhtiönsä OOO Keslan purkamiseen liittyvät toimenpiteet tilikauden 2014 loppuun. Asia oli tilinpäätöshetkellä Venäjän viranomaiskäsittelyssä. Tytäryhtiö perustettiin vuonna 2006 ja sen operatiivinen toiminta ajettiin alas vuoden 2009 finanssikriisin myötä. Vuodesta 2009 alkaen Kesla on hoitanut Venäjän myynti- ja huoltoverkoston tuen ja kehittämisen Suomesta käsin.

Tehdystä päätöksestä ja vallitsevasta talouskriisistä huolimatta Venäjä on edelleen Keslalle tärkeä kohdemaa sekä merkittävä kasvun potentiaali talouskriisin aikanaan helpottaessa.

 

Tase ja rahoitus

 

Konsernin tilikauden 2014 päättävän taseen loppusumma oli 36,0 miljoonaa euroa (31.12.2013 34,7 miljoonaa euroa). Taseen loppusummaa vertailukauteen nähden kasvatti liiketoimintaan sitoutuneen käyttöpääoman kasvu sekä Kesla 2015 -kehityshankkeen investoinnit.

 

Konsernin rahoitustilanne ja maksuvalmius säilyivät katsauskaudella hyvinä. Rahalaitoslainojen määrä kasvoi katsauskaudella nettomääräisesti 2 793 tuhatta euroa. Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella 19 tuhatta euroa negatiivinen (1-12/2013 1 038 tuhatta euroa positiivinen).

 

Konsernin tilikauden 2014 lopun omavaraisuusaste oli 35,3 % (31.12.2013 37,3 %). Konsernin nettovelkaantumisaste oli tilikauden päätteeksi 133,1 % (31.12.2013 109,3 %). Molempiin tunnuslukuihin vaikutti negatiivisesti sitoutuneen käyttöpääoman kasvu sekä Kesla 2015 -kehityshankkeen investoinnit. Vuoden 2015 investointitaso tulee olemaan selvästi kahta edellistä vuotta matalampi.

 

Henkilöstö

 

Kesla-konsernin palveluksessa oli tilikauden 2014 aikana keskimäärin 300 henkilöä (vuonna 2013 287 henkilöä). Henkilöstön kokonaismäärä oli tilikauden päättyessä 300 henkilöä (31.12.2013 298 henkilöä). Vuoden aikana tehtiin yksittäisiä rekrytointia mm. jälkimarkkinointitoimintoihin vahvistamaan Keslan tuotetukea jälleenmyyjiin ja asiakkaisiin päin.

 

Liiketoimintaympäristön heiketessä ja konsernin liikevaihdon jäädessä konsernin rakenteiden mukaisesta kapasiteettitasosta sovittiin tilikauden aikana henkilöstön kanssa sopeutustoimenpiteistä. Tytäryhtiö MFG Components Oy:stä vähennettiin syksyllä 4 työsuhdetta sekä sovittiin henkilöstön kanssa heikentynyttä kuormitusta vastaavista lomautuksista. Emoyhtiö Kesla Oyj:ssä vähennettiin eläkeratkaisujen kautta yhteensä 7 työsuhdetta ja määräaikaistettiin 2 työsuhdetta. Lisäksi 3 henkilön määräaikainen työsuhde päättyi vuodenvaihteessa. Vähennysten lisäksi henkilöstön kanssa sovittiin määräaikaisista lomautuksista kestoltaan enintään 90 päivää ja enintään 30.9.2015 saakka. Määräaikaisten lomautusten muoto ja määrä määräytyvät vuoden 2015 aikana ajankohdan ja tilanteen mukaan.

 

Riskit ja epävarmuustekijät

 

Keslan merkittävimmät operatiiviset ja strategiset riskit ja epävarmuustekijät liittyvät mahdollisiin liiketoimintaympäristön äkillisiin ja/tai pitkäkestoisiin, ennustamattomiin muutoksiin, yhteistyökumppanimuutoksiin sekä Keslan toimintojen ja tuotteiden kansainväliseen kilpailukykyyn, omaisuuseriin ja henkilöstöön liittyviin riskeihin.

 

Vallitsevan markkinatilanteen merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät Euroopan ja muun maailman talouskasvukehitykseen, rahoitusmarkkinoiden toimivuuteen sekä yksittäisenä merkittävänä markkina-alueena Venäjän talous-poliittisen tilanteen kehittymiseen. Häiriöt kansainvälisessä talouskasvussa ja/tai rahoitusmarkkinoilla voivat johtaa investointituotteiden kysynnän heikkenemiseen nykyisestään Euroopassa. Venäjän talous-poliittisen häiriön edelleen jatkuminen voi johtaa Venäjän talouskriisin syvenemiseen entisestään ja länsimaisten investointihyödykkeiden kysynnän pidempiaikaiseen heikennykseen. Epävarmuustekijöiden mahdollisella toteutumisella voi olla negatiiviset vaikutukset Keslan kykyyn ylläpitää ja kehittää kannattavaa liiketoimintaa. Mahdolliset rahoitusmarkkinoiden häiriöt kasvattaisivat Keslan rahoituksellisia riskejä rahoituksen saatavuudessa ja hinnassa sekä kasvattaisivat potentiaalisiin asiakasluottotappioihin liittyvää riskiä.

 

Kesla pyrkii ennaltaehkäisemään ja pienentämään riski- ja epävarmuustekijöiden vaikutusta konsernin liiketoimintoihin hakemalla pitkäjänteisiä ja luotettavia yhteistyökumppanuuksia ja liiketoimintaratkaisuja eri muodoissaan. Konsernin asiakkuuksien laajentaminen yhdessä laajan tuotevalikoiman kanssa pienentävät konsernin riippuvuutta yksittäisen markkinan ja asiakkuuden kysynnänvaihteluista. Liiketoiminnan kannattavuutta pyritään ylläpitämään tuottavuuden parantamiseen liittyvillä kehitystoimenpiteillä ja investoinneilla sekä markkinaperusteisilla hinnantarkastuksilla. Rahoitusriskejä pienennetään aktiivisella kassavirran ohjaamisella, myyntisaamisten aktiivisella valvonnalla sekä rahoitustarpeiden hyvällä ennakoinnilla. Riskeistä ja niihin varautumisesta löytyy enemmän tietoa vuoden 2013 vuosikertomuksesta sivuilta 9 ja 10.

 

Lähiajan näkymät

 

Keslan lähitulevaisuuden liiketoimintaympäristöä leimaa odotukset Euroopan heikon talouskehityksen ja Venäjän talouskriisin jatkumisesta myös vuonna 2015. Vallitsevassa epävarmassa toimintaympäristössä yritysten investointiaktiivisuus tulee olemaan normaalia matalammalla tasolla. Toimialoista positiivisimmat odotukset kohdistuvat edelleen metsäteollisuuteen, jossa erityisesti kartongin ja markkinasellun kysynnän odotetaan ylläpitävän edelleen hyvää aktiviteettitasoa myös ainespuuhakkuissa ja -logistiikassa. Yksittäisenä positiivisena päätöksenä on myös Suomen hallituksen päätös laskea turveveroa ja nostaa sitä vastaavaa metsähaketukea vuoden 2015 alusta. Päätös tukee uusiutuvan metsäenergian asemaa sekä käytön tavoitteiden mukaista kehitystä Suomessa.

 

Vallitsevassa epävarmassa liiketoimintaympäristössä Kesla pyrkii molempien liiketoiminta-alueidensa omilla tuotekehitys- ja markkinointitoimenpiteillään tukemaan tuotteidensa ja palvelujensa suotuisaa kysyntää mahdollistaen vähintään kohtuullisen liiketoimintavolyymin lähitulevaisuudessa. Tehdyillä kehitystoimenpiteillä ja henkilöstön kanssa sovituilla sopeutustoimenpiteillä pyritään turvaamaan toiminnan riittävä kannattavuus muuttuvassa toimintaympäristössä.

 

Keslan tilauskanta oli tilikauden 2014 lopussa vertailuvuotta matalammalla tasolla ollen 7,4 miljoonaa euroa (31.12.2013 9,6 miljoonaa euroa).

 

Vallitsevassa liiketoimintaympäristössä Keslan liikevaihdon odotetaan olevan vuonna 2015 karkeasti vuoden 2014 tasolla ja liikevoiton paranevan tehtyjen kehitys- ja sopeutustoimenpiteiden seurauksena vuoden 2014 tasosta.

 

Hyvä hallinnointitapa

 

Kesla Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 1.1.2009 alkaen. Kesla Oyj:n hallinnointikoodi löytyy Keslan Internet -sivuilta osoitteessa www.kesla.fi kohdasta Sijoittajille - Hallinnointi. Lisätietoja Keslan hallinnointitavasta löytyy Keslan kotisivuilta sekä Keslan vuosikertomuksesta, joka on julkaistu pdf -muodossa Keslan kotisivuilla osoitteessa www.kesla.com. Vuosikertomuksen voi tilata myös puhelimitse numerosta 0207 862 841.

 

Kesla Oyj:n hallitus on päättänyt, ettei yhtiön toiminta ja toiminnan laajuus huomioiden ole tarpeellista perustaa erillistä tarkastusvaliokuntaa. Hallituksella on ohjelma ja tavoitteet tarkastustoiminnan järjestämiseksi. Tavoitteena on varmistaa, että liiketoiminnan riskien hallinta on riittävää ja asianmukaista, että yhtiössä tuotettava informaatio on luotettavaa sekä että yhtiön sisäinen valvonta on toimivaa ja luotettavaa.

 

Hallituksen esitys voitonjaosta, omien osakkeiden hankkimis- ja myyntivaltuutuksesta

 

Kesla Oyj:n, konsernin emoyhtiön, vapaa oma pääoma 31.12.2014 on 9 486 tuhatta euroa, josta tilikauden 2014 tappio on 103 tuhatta euroa. Hallitus esittää 26.2.2015 Joensuuhun kokoon kutsuttavalle yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista voittovaroista jaetaan osinkoa A- ja B-osakkeille 0,05 euroa / osake, yhteensä 168 tuhatta euroa, jonka jälkeen vapaaseen omaan pääomaan jää 9 318 tuhatta euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle myös, että omien osakkeiden hankinta- ja myyntivaltuutusta jatketaan vuonna 2015.

 

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.

 

Hallussa olevat omat osakkeet

 

Yhtiön hallussa oli tilikauden 2014 lopussa omia osakkeita 14 570 kpl, joiden osuus kaikkien osakkeiden määrästä on 0,4 % ja äänimäärästä 0,1 %.

 

Laadintaperiaatteet

 

Tilinpäätös on laadittu noudattaen IAS 34 standardin mukaisia vaatimuksia.

Tilinpäätöksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin tilinpäätöksessä vuodelta 2014.

 

TAULUKKO-OSA

 

 

KONSERNIN TULOSLASKELMA
 1000 €
1.1.-
31.12.
2014
1.1.-
31.12.
2013
1.10.-
31.12.
2014
1.10.-
31.12.
2013
 
 
       
Liikevaihto 45 082 44 866 12 357 14 293
         
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 1 110 253 -830 -913
         
Liiketoiminnan muut tuotot 551 474 183 155
         
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -25 129 -24 904 -6 191 -7 488
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -13 687 -12 889 -3 404 -3 543
Poistot -1 780 -1 504 -460 -396
         
Liikearvon arvonalentuminen -80   -80  
         
Liiketoiminnan muut kulut -5 460 -5 071 -1 532 -1 453
         
Liiketulos 607 1 224 43 656
         
Rahoituskulut (netto) -413 -230 -200 -31
         
Tulos ennen veroja 194 994 -157 626
         
Tuloverot -54 -160 -1 -77
         
Tilikauden tulos 140 835 -158 548
Tilikauden laaja tulos 140 835 -158 548
         
Jakautuminen        
Emoyhtiön omistajille 161 824 -142 549
Määräysvallattomille omistajille -21 11 -16 -1
         
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu        
laimentamaton/laimennettu osakekohtainen tulos, euroa
sekä A- että B-osakkeille
0,05 0,24 -0,04 0,16

 

   

 

KONSERNIN TASE 1000 € 31.12.2014 31.12.2013
     
VARAT    
Pitkäaikaiset varat:    
  Aineelliset
  käyttöomaisuushyödykkeet
11 773 11 268
  Liikearvo 280 360
  Muut aineettomat hyödykkeet 1 113 888
  Myytävissä olevat rahoitusvarat 32 32
  Muut saamiset 51 1
  Laskennalliset verosaamiset 149 112
     
Lyhytaikaiset varat:    
  Vaihto-omaisuus 14 444 13 465
  Myyntisaamiset ja muut saamiset 7 994 8 223
  Tilikauden verotettavaan tuloon
  perustuvat verosaamiset
1 132
  Rahavarat 211 220
     
VARAT YHTEENSÄ 36 048 34 701
     
OMA PÄÄOMA JA VELAT    
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma    
  Osakepääoma 1 917 1 917
  Ylikurssirahasto 6 6
  Sijoitetun vapaan pääoman
  rahasto
210 210
  Kertyneet voittovarat 10 465 10 641
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 12 598 12 774
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus 125 150
     
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ  12 723 12 924
     
Pitkäaikaiset velat:    
  Laskennallinen verovelka 617 532
  Varaukset 293 217
  Rahoitusvelat 11 038 8 855
     
Lyhytaikaiset velat:    
  Ostovelat ja muut velat 5 273 6 679
  Tilikauden verotettavaan tuloon
  perustuvat verovelat
- -
  Lyhytaikaiset korolliset velat 6 104 5 493
     
VELAT YHTEENSÄ 23 324 21 776
     
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 36 048 34 701

  

 

Konserniliikearvo on syntynyt MFG Components Oy:n hankinnan yhteydessä.

 

 

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA (1000 EUR)

 Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma

   

1000€ Osake-
pääoma
Ylikurssi
rahasto
Kertyneet
voittovarat
 
 
SVOP
Yhteensä Vähem-
mistö
 osuus
Oma
pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2014 1 917 6 10 641 210 12 774 150 12 924
Osingonjako     -337   -337 -4 -341
Tilikauden laajatulos     161   161 -21 140
Oma pääoma 31.12.2014 1 917 6 10 465 210 12 598 125 12 723

 

   

1000€ Osake-
pääoma
Ylikurssi rahasto Kertyneet
voittovarat
 
 
SVOP
Yhteensä Vähem-mistö osuus Oma
pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2013 1 917 6 9 918 210 12 051 143 12 194
Osingonjako     -101   -101 -4 -105
Tilikauden laajatulos     824   824 11 835
Oma pääoma 31.12.2013 1 917 6 10 641 210 12 774 150 12 924

     

 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1000 € 1.1.–31.12.
2014
1.1.–31.12.
2013
     
Liiketoiminnan rahavirrat    
Tilikauden laaja tulos 140 835
Oikaisut laajaan tulokseen 1 750 1 897
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 1 890 2 732
Käyttöpääoman muutokset:    
   Myynti- ja muiden saamisten muutos 800 -2 219
   Vaihto-omaisuuden muutos -945 -299
   Osto- ja muiden velkojen muutos -1 360 1 200
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 384 1 415
Maksetut korot -443 -268
Saadut korot 47 38
Maksetut verot -6 -147
Liiketoiminnan rahavirta -19 1 038
     
Investointien rahavirrat    
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin -1 985 -4 496
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -529 -383
Lainasaamisten takaisinmaksut 14 -
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynnit 52 21
Saadut korot investoinneista 6 -
Investointien rahavirta -2 442 -4 858
     
Rahoituksen rahavirrat    
Lainojen nostot 3 830 6 622
Lainojen takaisinmaksut -992 -2 674
Rahoitusleasingvelkojen maksut -45 -29
Maksetut osingot -341 -105
Rahoituksen rahavirta 2 452 3 814
     
Rahavarojen muutos -9 -6
Rahavarat tilikauden alussa 220 226
Rahavarat tilikauden lopussa 211 220

 

 

TUNNUSLUVUT 1-12/2014 1-12/2013
     
Laimentamaton tulos/osake, EUR
sekä A- että B-osakkeille
0,05 0,24
Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, EUR
sekä A- että B-osakkeille
0,05 0,24
Oma pääoma/osake, EUR 3,72 3,78
     
Omavaraisuusaste, % 35,3 37,3
Nettovelkaantumisaste, % 133,1 109,3
Taseen loppusumma (1000 EUR) 36 048 34 701
     
Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen (1000 EUR) 4 075 5 253
     
Oman pääoman tuotto, % 1,1 6,6
Sijoitetun pääoman tuotto, % 2,3 4,4
     
Henkilöstö keskimäärin 300 287

 

 

VELAT JA NIIDEN VAKUUDEKSI ANNETUT KIINNITYKSET (1000 EUR)

 

  1-12/2014 1-12/2013
Omasta puolesta annetut vakuudet    
Rahalaitoslainat 17 141 14 349
     
Annetut kiinteistökiinnitykset 6 632 6 632
Annetut yrityskiinnitykset 7 072 7 072
     
Vakuudeksi annetut    
kiinnitykset yhteensä 13 704 13 704

 

Lisäksi emoyhtiö on pantannut omistamansa MFG Components Oy:n osakkeet lainojensa vakuudeksi. Panttaus voidaan purkaa 500 000,00 euron ylimääräistä lainan lyhennystä vastaan.

 

 

RAHOITUSVAROJEN JA –VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT

 

Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjanpitoarvot eivät poikkea käyvästä arvosta.

 

 

TOIMINTASEGMENTIT

  

1-12/2014, 1000 €
 
Metsäkoneet Konepaja-
järjestelmät
Elimi-
nointi
Yhteensä
Tulos        
Ulkoinen liikevaihto 38 484 6 597 - 45 082
Segmenttien välinen liikevaihto 234 5 617 -5 851 -
Liikevaihto yhteensä 38 718 12 215 -5 851 45 082
Segmentin tulos ennen veroja 581 -262 -125 194
Konsernin tulos ennen veroja       194

  

1-12/2013, 1000 €
 
Metsäkoneet Konepaja-
järjestelmät
Elimi-
nointi
Yhteensä
Tulos        
Ulkoinen liikevaihto 37 899 6 967   44 866
Segmenttien välinen liikevaihto 77 6 439 -6 516 -
Liikevaihto yhteensä 37 976 13 406 -6 516 44 866
Segmentin tulos ennen veroja 929 109 -44 994
Konsernin tulos ennen veroja       994

 

 

10-12/2014, 1000 €
 
Metsäkoneet Konepaja-
järjestelmät
Elimi-
nointi
Yhteensä
Tulos        
Ulkoinen liikevaihto 10 777 1 580 - 12 357
Segmenttien välinen liikevaihto 24 963 -987 -
Liikevaihto yhteensä 10 801 2 543 -987 13 344
Segmentin tulos ennen veroja 73 -198 -32 -157
Konsernin tulos ennen veroja       -157

 

 

10-12/2013, 1000 €
 
Metsäkoneet Konepaja-
järjestelmät
Elimi-
nointi
Yhteensä
Tulos        
Ulkoinen liikevaihto 12 732 1 562 - 14 293
Segmenttien välinen liikevaihto 32 1 928 -1 961 -
Liikevaihto yhteensä 12 764 3 490 -1 961 14 293
Segmentin tulos ennen veroja 656 -34 3 626
        626

 

 

Yhtiön vuosineljännesten liikevaihdot ja tulokset ennen veroja (1000 EUR)

 

  Liikevaihto Tulos ennen veroja
       
  2014 2013 2014 2013
Tammi-Maaliskuu 11 267 10 721 307 315
Huhti-Kesäkuu 11 920 10 962 188 144
Heinä-Syyskuu 9 538 8 890 -145 -90
Loka-Joulukuu 12 357 14 293 -157 626
Yhteensä 45 082 44 866 194 994

 

 

Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastettuja.

 

Konsernin taloustiedottaminen vuonna 2015

 

Tilikauden 2014 vuosikertomus julkaistaan yhtiön internet-sivuilla 5.2.2015.

 

Kesla Oyj julkaisee 1.1.2015 alkavalla tilikaudella yhden 6 kk:n osavuosikatsauksen 30.6.2015 tilanteen mukaisesti. Osavuosikatsaus julkaistaan tiistaina 4.8.2015.

 

Tilikauden 1.1.2015 - 31.12.2015 ensimmäisten kolmen ja yhdeksän kuukauden ajalta julkistettavien osavuosikatsausten sijasta Kesla Oyj julkaisee johdon osavuotiset selvitykset sekä tilikauden ensimmäisellä että jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Kesla Oyj:n markkina-arvo oli tätä päätöstä tehtäessä alle 150 miljoonaa euroa, joten valtiovarainministeriön asetuksessa määritellyt edellytykset johdon osavuotisen selvityksen antamiselle osavuosikatsauksen sijasta täyttyvät.

 

Johdon osavuotinen selvitys tilikauden 1. neljännekseltä julkaistaan tiistaina 21.4.2015 ja 3. neljännekseltä tiistaina 20.10.2015.

 

Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään Joensuussa torstaina 26.2.2015.

 

Joensuu, 30.1.2015

 

KESLA OYJ

 

Jari Nevalainen

toimitusjohtaja

 

LISÄTIETOJA:

 

Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, 040 - 830 7750

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 45,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 70,2 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 300 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.