Kesla

Article

MUUTOS KESLA OYJ:N SAKSAN TYTÄRYHTIÖN JOHDOSSA

21.12.2012 Investor releases

KESLA OYJ              PÖRSSITIEDOTE 21.12.2012 klo 12.00

   

MUUTOS KESLA OYJ:N SAKSAN TYTÄRYHTIÖN JOHDOSSA

   

Kesla Oyj:n Saksan tytäryhtiön toimitusjohtaja vaihtuu.

 

Keslan Saksan tytäryhtiön toimitusjohtaja Hannu Heinonen (64) jää pois yhtiön palveluksesta joulukuun 2012 lopussa. Hannu Heinonen palkattiin joulukuussa 2011 selvittämään ja käynnistämään Keslan tytäryhtiö Saksaan. Kesla GmbH rekisteröitiin Saksan kaupparekisteriin 19.2.2012, sijaintipaikkanaan Sinzheim, Baden-Württembergissä. Tytäryhtiön sai toimitilat käyttöönsä 1.3. alkaen jolloin myös tytäryhtiöön suunnitellut henkilöstörekrytoinnit saatiin valmiiksi. Tytäryhtiön toimintaedellytysten vahvistaminen jatkui vuoden 2012 aikana.

 

Kesla GmbH:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen, joka hoitaa uutta tehtävää oman toimensa ohella. ”Haluamme kiittää Hannu Heinosta hänen arvokkaasta työstä Kesla GmbH:n perustamisessa ja käyntiinajossa. Hannu Heinosen vahva toimialakokemus avasi monia ovia ja toi monia arvokkaita kehityselementtejä Kesla GmbH:n ja Kesla Oyj:n toimintoihin. Nyt on operatiivisen organisaation vuoro ottaa vastuu Kesla GmbH:n jatkokehittämisestä.” toteaa Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen.

 

 

Joensuu 21.12.2012

 

KESLA OYJ

 

Jari Nevalainen

toimitusjohtaja

 

 

LISÄTIETOJA:

 

Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, 040 - 830 7750

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuunkorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara- ja metsäkonenosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2011 43,9 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 63,8 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiöt Venäjällä ja Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 280 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.