Kesla

Article

KESLA OYJ:N TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2016

20.11.2015 Investor releases

KESLA OYJ              PÖRSSITIEDOTE 20.11.2015 klo 16.30

 

KESLA OYJ:N TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2016

 

 

Kesla Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 julkaistaan torstaina 11.2.2016 klo 9.00.

 

Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään Joensuussa osoitteessa Kuurnankatu 24 torstaina 10.3.2016. Hallitus toimittaa varsinaisen kokouskutsun tilaisuuteen myöhemmin erikseen. Vuosikertomusaineisto julkaistaan yhtiön internet-sivuilla viimeistään torstaina 18.2.2016.

 

Kesla Oyj julkaisee 1.1.2016 alkavalla tilikaudella yhden 6 kk:n osavuosikatsauksen 30.6.2016 tilanteen mukaisesti. Osavuosikatsaus julkaistaan tiistaina 9.8.2016.

 

Tilikauden 1.1.2016 - 31.12.2016 ensimmäisten kolmen ja yhdeksän kuukauden ajalta julkistettavien osavuosikatsausten sijasta Kesla Oyj julkaisee johdon osavuotiset selvitykset sekä tilikauden ensimmäisellä että jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Kesla Oyj:n markkina-arvo on tätä päätöstä tehtäessä alle 150 miljoonaa euroa, joten valtiovarainministeriön asetuksessa määritellyt edellytykset johdon osavuotisen selvityksen antamiselle osavuosikatsauksen sijasta täyttyvät.

 

Johdon osavuotinen selvitys tilikauden 1. neljännekseltä julkaistaan tiistaina 19.4.2016 ja 3. neljännekseltä tiistaina 18.10.2016.

 

 

 

KESLA OYJ

 

Simo Saastamoinen

toimitusjohtaja

 

 

LISÄTIETOJA:

 

Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, 040-560 9310

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 45,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 70,2 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 280 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.