Kesla

Article

KESLA OYJ:N RAHOITUSJÄRJESTELY

12.06.2019 Investor releases

KESLA OYJ:N RAHOITUSJÄRJESTELY


Vuonna 2015 sovitun lainojen lyhennysten lykkäysohjelman myötä Kesla Oyj:n rahoituksen maturiteettijakauma on painottunut nykyisellään lyhytaikaisiin velkoihin. Yhtiö on tänään solminut päärahoittajiensa kanssa rahoitusjärjestelyn, joilla yhtiö saa käyttöönsä 10,8 miljoonan euron velkarahoituksen 8 vuoden lyhennysajalla vanhojen velkojen uudelleenjärjestelyyn ja käytössä olevien luottolimiittien vapauttamiseen.

Rahoitusjärjestely laskee yhtiön lainarahoituksen keskimääräistä kustannusta ja mahdollistaa osaltaan myös yhtiön suunnittelemien investointien toteuttamisen.



KESLA OYJ

Simo Saastamoinen

toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, 040 560 9310


JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesla.com

Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka tuottaa asiakkaan alustaan integroituvia, parasta käyttökokemusta tuottavia ja asiakkaan liiketoimintaa edistäviä laadukkaita materiaalinkäsittelyratkaisuja. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 45 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta oli 72 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on vajaat 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.