Kesla

Article

KESLA ALENTAA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄÄNSÄ

16.10.2014 Investor releases

KESLA OYJ  PÖRSSITIEDOTE                    16.10.2014 klo 9.00             

 

KESLA ALENTAA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄÄNSÄ

 

Kesla Oyj alentaa vuoden 2014 tulevaisuuden näkymää. Euroopan orastavan talouskasvun heikkeneminen yhdessä Venäjän heikentyneen investointi-ilmapiirin kanssa ovat heikentäneet Keslan liiketoimintaympäristöä syksyä kohden.

Alustavien tietojen mukaan yhtiön liikevaihto tulee ylittämään yhdeksän ensimmäisen kuukauden jälkeen vuoden 2013 vastaavan ajankohdan tason ja tulos ennen veroja tulee jäämään hivenen vuoden 2013 vastaavan ajankohdan tasosta. Vuoden 2013 viimeinen neljännes oli kuitenkin liikevaihdoltaan ja tulokseltaan tasolla jolle vallitsevassa liiketoimintaympäristössä ei tulla tänä vuonna pääsemään. Tämä tarkoittaa että koko vuoden 2014 osalta tullaan liikevaihdossa ja tuloksessa jäämään alle vuoden 2013 tason.

 

Yhtiön uusi tulevaisuuden näkymä:

Euroopan orastavan talouskasvun heikkeneminen yhdessä Venäjän heikentyneen investointi-ilmapiirin kanssa ovat heikentäneet Keslan liiketoimintaympäristöä syksyä kohden. Heikentynyt liiketoimintaympäristö ei mahdollista vuoden 2013 liiketoiminnallisesti vahvan neljännen vuosineljänneksen toistoa myös vuonna 2014. Keslan liikevaihto tulee siten jäämään vuonna 2014 vuoden 2013 tason alle ja liikevoitto tulee jäämään selvästi alle vuoden 2013 tason.

 

Yhtiön aiemmin antama tulevaisuuden näkymä:

Euroopan heikko talouskasvu yhdessä Suomen viennin kilpailukykyhaasteen kanssa painavat Keslan liiketoimintaympäristöä vuonna 2014. Vakaana pysyneen tilauskannan sekä liiketoimintoihin tehtyjen kehitys- ja investointitoimenpiteiden myötä Keslan liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan vuonna 2014 kehittyvän kuitenkin suotuisasti ja ylittävän vuoden 2013 tason. Venäjän talouspoliittisen tilanteen kehittyminen muodostaa kuitenkin riskin tavoitteiden saavuttamiselle toisen vuosipuoliskon osalta.

 

Kesla antaa johdon osavuotisen selvityksen ajalta 1.1. – 21.10.2014 tiistaina 21.10.2014 klo 09.00.

 

Joensuu 16.10.2014

 

KESLA OYJ

 

Jari Nevalainen

toimitusjohtaja

 

LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, 040 - 830 7750

 

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuunkorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 44,9 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 70,1 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiöt Pietarissa ja Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 300 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.